Viisi nuorta lähtee keskelle synkkää metsää ja vuoristoa vuokraamaalleen ikivanhalle mökille juhlimaan ja viettämään viikonloppua. Autionoloinen mökki ja sen ympärille kuhiseva metsä vaikuttaa alusta asti mystiseltä ja karmivalta, mutta kun kellarista löyty verellä kirjoitettu kirja, sekä manauksia sisältävä nauhuri alkaa meno vasta karmivaksi mennäkkin. Demonit ottavat nuoret yksikerrallaan haltuunsa ja ainoa tapa tappaa demonit on pilkkoa ne kappaleiksi. Sam Raimin ohjaama The Evil Dead on yksi elokuvahistorian mielenkiintoisemmista kauhuelokuvista koskaan. Elokuva tehtiin "kavereiden kesken" mitättömällä budjetilla, mutta siitä oli silti onnistuttu saamaan niin hirveä kauhuraina, että se kiellettiin monissa mainessa - mm. täällä Suomessa, kunnes vuonna 2004 se pääsi viimeinkin esitettäväksi, saaden Suomen ikärajasssa K-18 -leiman. Esityskieltonsa aikana Evil Dead oli päässyt kulttileffaksi pahamaineisuutensa takia, ja nykyään tämä yksi ylistetyistä.
Kesto: 85 minuuttia
Julkaisupäivä 1981-10-15
Talousarvio: $350,000.00
Tulot: $29,400,000.00
Tuotantoyhtiö:
Tuotannon maa:
Genret: